![]() |
Urheilua yrittäjänä tai yrittäjäksi urheilu-uran jälkeen?
Huippu-urheilijan ja yrittäjän ominaisuudet ovat hyvin samankaltaisia. Molemmilta vaaditaan muun muassa rohkeutta, sitoutumista, yhteistyökykyä, paineensietokykyä ja uskoa omaan tekemiseen. Molempien täytyy tuntea toimintaympäristönsä ja löytää omat vahvuutensa, joilla menestyy kilpailijoitaan paremmin.
Yrittäjyys
Huippu-urheilussa opittuja taitoja voi hyödyntää urheilu-uran jälkeen yrittäjänä siviiliuralla. Huippu-urheilussa kokonaisvaltaiseen elämäntapaan tottunut ei säikähdä yrittäjän arkea. Jos innostava toimiala ja toimiva liikeidea löytyvät ja saa tehdä mielekästä, itselle merkityksellistä työtä samoista asioista kiinnostuneiden asiakkaiden kanssa, voi yrittäjyys olla siviiliuran elämäntapa.
Mitä yrittäjyys on?
Yrittäjyys ei välttämättä enää ole yksittäinen, kädentaitoihin perustuva ammatti, vaan se voi olla myös asiantuntemukseen, palvelu- tai verkosto-osaamiseen perustuvaa ammattiosaamista. Yrittäjyys on kokonaisvaltaista, missä toimialasta riippuen tutustuu mm. johtamiseen, tuotantoon, markkinointiin ja taloushallintoon.
Liikeideaksi paketoidun ammattiosaamisen tueksi voi etsiä tietoa tai kouluttautua yrittäjyyden muilla osa-alueilla yhteiskunnan tarjoamien yrittäjäpalveluiden kautta. Ammattiosaamisen ja jatkokoulutuksen lisäksi yrittäjä tarvitsee arkipäivän luovuutta, muutokseen sopeutumis- ja päätöksentekokykyä. Kannattaa kuunnella ja hyödyntää jo aiemmin yrittäjäksi alkaneiden oppeja ja tarinoita. Kuten urheilu-uralla, yrittäjyydessäkin oppii ja kehittyy päivittäin.
Urheilija Oy?
Joillakin voi olla mahdollisuus harjoittaa urheiluammattiaan yrittäjänä jo urheilu-uran aikana. Suomessa muutamat yksilölajien ammattilaisurheilijat, kuten golfari Mikko Ilonen, tenniksenpelaaja Jarkko Nieminen ja alppihiihtäjä Tanja Poutiainen harjoittavat ammattiurheiluaan osakeyhtiömuodossa.
Tutustu yritysmuotoihin ja selvitä, mikä niistä sopisi sinun tilanteeseesi

